Rundi

Dartsin parhaita sektori harjoitus pelejä on niin sanottu rundi eli ”around the clock”.

Rundi on yksi suosituimmista aloittelijoiden peleistä, mutta myös ammattilaiset harjoittelevat omaa sektori peliä kyseisen pelin avulla. Esimerkiksi yksi maailman parhaista darts heittäjistä oleva Michael van Gerwen harjoittelee sektori peliä around the clock pelillä.

Rundin säännöt

Jokaisella heittäjällä on käytössään kolme tikkaa. Peli aloitetaan numerosta yksi ja edetään järjestyksessä numeroon 20, jonka jälkeen heitetään vielä 25 ja bullseye.

Se kuka ensimmäisenä onnistuu heittämään kaikki sektorit järjestyksessä, on voittaja.

HUOM! jos kolmen tikan osuma järjestys on 1,3,2, niin seuraavalla vuorolla heität numeroa kaksi. Tämä johtuu siitä, että et ole heittänyt sektoreita järjestyksessä vaikka yhdellä heittovuorolla olet osunut tarvittaviin numeroihin.

Jos heität kaikki kolme tikkaa peräkkäin oikeaan numeroon, niin silloin saat heittää yhden tikan kerrallaan seuraavaan numeroon. Tosin jos heität uusinta kierroksella heti väärään numeroon, niin vuoro siirtyy seuraavalla.

Rundin hyödyt

Rundi pelillä opit heittämään kaikkia sektoreita ja näin pystyt valmistautumaan paremmin esim. 501:n lopetukseen.