Dartsin MM-kisat 2026 käynnistyvät tämän vuoden joulukuussa ja huipentuvat uudenvuoden rientojen jälkeen kun uusi maailmanmestari kruunataan.
Kyseessä on yksi darts-kalenterin odotetuimmista ja seuratuimmista tapahtumista, joka kokoaa yhteen sekä lajin kirkkaimmat tähdet että intohimoisimmat fanit ympäri maailmaa.
Turnauksen tarkkoja päivämääriä ei ole vielä virallisesti vahvistettu, mutta aikataulun odotetaan noudattavan aiempien vuosien tuttua kaavaa. Myös kisapaikka säilyy muuttumattomana, sillä Lontoon ikonista ”Ally Pallya” ei sovi lähteä muutamaan.
Vuoden 2026 MM-turnaukseen on myös odotettavissa merkittäviä uudistuksia. Osallistujamäärä kasvaa 96:sta 128 pelaajaan ja kokonaispotti nousee 6 miljoonaan puntaan voittajan kuitatessa itselleen ennätykselliset miljoona puntaa. Tämä on kaksinkertainen summa aiempiin vuosiin verrattuna.
Tulevat Dartsin MM-kisat 2026 tarjoavat siis perinteiden lisäksi myös täysin uusia tuulia.
Turnauksen ajankohta, paikka ja pelivälineet
Vuoden 2026 MM-kisojen tarkkaa otteluohjelmaa tai aikataulua ei ole vielä julkaistu. Perinteisesti turnaus alkaa kuitenkin joulukuun puolivälissä ja huipentuu finaaliin tammikuun alussa. Esimerkiksi vuoden 2025 MM-kisat järjestettiin 15. joulukuuta 2024 – 3. tammikuuta 2025.
Turnauksen näyttämönä toimii tuttuun tapaan Lontoon ikoninen Alexandra Palace, ”Ally Pally”, josta on vuosien saatossa muodosAtunut dartsin todellinen pyhättö ja MM-kisojen legendaarinen kotipesä.
Areenalla käydään jälleen tänäkin vuonna pulssia nostattavia otteluita, kun pelaajat mittelevät himoitusta Sid Waddell -pokaalista ja maailmanmestarin tittelistä.
Dartsin MM-kisat 2026 pelataan perinteiseen tapaan virallisilla PDC:n (Professional Darts Corporation) hyväksymillä tauluilla, jotka täyttävät kansainväliset kilpailustandardit.
Tällä hetkellä käytössä on laajalti tunnettu taulumalli, Winmau Blade 6 Triple Core, jota on käytetty MM-kisoissa vuodesta 2022 lähtien. Materiaalina Winmaun valmistamassa Blade 6 Triple Core -taulussa on huippuluokan afrikkalainen sisal, joka on erittäin kestävä ja itsestään palautuva.
Taulussa on Triple Core -rakenne eli kolmikerroksinen ydin, joka parantaa pistemerkintöjen näkyvyyttä ja vähentää kimpoamista.
Pelimuotona MM-kisoissa on 501 Double Out eli pelaajan on päätettävä jokainen leg heittämällä tuplaan. Taulun bullseyen on oltava 1,73 metriä lattiasta ja heittoviivan sijaittava 2,37 metrin etäisyydellä taulun etupinnasta.
Mistä seurata Dartsin MM-kisoja 2026?
Kesän lopulla myyntiin tulevat Dartsin MM-kisojen liput menevät aina kuin kuumille kiville, ja samaa on odotettavissa myös tänä vuonna. Harva pääsee siis seuraamaan kisoja itse paikan päälle.
Ensimmäisenä ostovuoroon pääsevät PDC:n jäsenet, jotka ostavat aina käytännössä koko lipputarjonnan. Jäsenien jälkeen lipunmyynti aukeaa uutiskirjeen tilaajille, jonka jälkeen vasta mahdollisia yksittäisiä jäljelle jääneitä lippuja avautuu yleiseen lipunmyyntiin.
Valtaosa faneista jääkin vuosi toisensa jälkeen ilman lippuja, ja tyytyy katsomaan kisoja ruudun äärestä.
Television välityksellä erinomaisesta tunnelmasta pääsee kuitenkin myös nauttimaan. Viaplay omistaa TV-oikeudet, joten sitä kautta pääsee seuraamaan niin monipäiväisiä MM-kisoja kuin myös muita vuoden aikana järjestettäviä turnauksia.
Pelaajat ja ennakkosuosikit
Dartsin MM-kisojen 2026 osallistujalista ja tarkemmat tiedot julkaistaan vasta myöhemmin, mutta tiedossa on jo muutamia ennakkosuosikkeja, nousevia tähtiä sekä mahdollisia suomalaispelaajia.
Vuoden 2025 Dartsin MM-kisojen mestaruuden nappasi Luke Littler ollessaan vain 17-vuotias. Maailman nuorimpana turnauksen voittanut Littler lähtee tänä vuonna puolustamaan titteliään.
Helpolla häntä ei tulla päästämään, kun muut huippuluokan pelaajat, kuten Michael van Gerwen, Luke Humphries ja Stephen Bunting antavat kaikkensa Sid Waddell -pokaalin nappaamiseksi.
Muita yleisön suosikkeja ja nousevia tähtiä ovat muun muassa englantilainen Nathan Aspinall, walesilainen entinen rugbypelaaja Gerwyn Price sekä pohjoisirlantilainen Josh Rock.
Tällä hetkellä ei ole vahvistettua tietoa suomalaisten pelaajien osallistumisesta vuoden 2026 MM-kisoihin.
Kotimaiset tähdet, kuten Marko Kantele ja Teemu Harju, ovat osallistuneet aiempiin kansainvälisiin turnauksiin, mutta heidän osallistumisensa MM-kisoihin riippuu sekä karsintatuloksista että PDC:n myöntämistä paikoista.
Dartsin kerma nähdään tänä vuonna myös Tampereella
Dartsin hallitseva maailmanmestari, kuten myös muutkin maailmanmestarit ja tunnetuimmat darts-pelaajat nähdään tänä vuonna Tampereella järjestettävässä Tampere International Darts Cupissa. Liput myytiin tunneissa loppuun, mutta hyvällä tuurilla mestareihin voi törmätä myös Mansen kaduilla.
Hakametsän jäähallissa 30. marraskuuta järjestettävässä suurturnauksessa kisaavat MM-kisojen hallitseva maailmanmestari Luke Littler sekä kolminkertainen maailmanmestari Michael van Gerwen.
Mukana ovat myös muun muassa vuoden 2024 maailmanmestari Luke Humphries, lajin kaksinkertainen maailmanmestari Peter Wright, viihdyttävästä pelityylistään tunnettu Vincent van der Voort ja tunnetuimpiin naispelaajiin lukeutuva Fallon Sherrock.
🎯 Osallistu VIP-lippujen arvontaan!
Arvostelemalla ostamasi tuotteen verkkokaupassamme dartstaulu.fi osallistut automaattisesti VIP-lippujen arvontaan tähän huikeaan tapahtumaan. Älä missaa tilaisuuttasi päästä katsomaan maailman parhaita pelaajia eturivistä!
Dartsin MM-kisat ovat urheilumaailman ehdoton viihdepläjäys
Dartsin MM-kisat kannattaa ehdottomasti katsoa tänäkin vuonna – riippumatta siitä, kuinka hyvin dartsin yksityiskohtaiset säännöt ovat hallussa. MM-kisat tarjoavat nimittäin todellisen viihdepläjäyksen, jonka vetovoima perustuu niin huipputason kilpailemiseen kuin lähes festivaalimaiseen tunnelmaan.
Liveshow’n meininki on urheilun ja show-bisneksen yhdistelmää parhaimmillaan. Pelaajat astuvat lavalle valitsemiensa tunnusbiisien tahdissa savukoneiden ja valoshow’n saattelemana samalla, kun yleisö hurraa omille suosikeilleen.
Buuaus ei dartsin MM-kisoihin kuulu, vaan fanit arvostavat kovia suorituksia riippumatta siitä, kuka heittää tai kuka on oma suosikki.
Katsomon tunnelma on myös vertaansa vailla. Fanit pukeutuvat värikkäisiin asuihin, tanssivat, laulavat ja elävät mukana jokaisessa heitossa. Ally Pallyssa laulu ja nauru raikaavat, ja tunnelma välittyy ruudun välityksellä myös kotikatsomoihin.
Mikäli siis kaipaat vuodenvaihteeseen huipputason urheilua, mukaansatempaavia jännitysnäytelmiä sekä huikeaa tunnelmaa ja takuuvarmaa viihdettä, ovat Dartsin MM-kisat 2026 juuri sitä.