Darts uudeksi harrastukseksi

Darts uudeksi harrastukseksi

Darts on mitä mainioin harrastus. Darts soveltuu lähes kaikille ja kaiken ikäisille eikä sen aloittaminen ole vaikeaa tai vaadi suuria investointeja. Alkuun pääsee hankkimalla muutaman kympin hintaisen darts taulun ja darts-tikat. Ensimmäinen taulu ei tarvitse olla Winmaun Blade 6 Triplecore, jota käytetään virallisen kilpailutauluna, vaan edullisempikin vaihtoehto on oikein hyvä valinta.

Moni ei miellä dartsia liikunnalliseksi harrastukseksi, mutta verrattuna esimerkiksi kännykällä tai pelikonsolilla pelaamiseen, joutuu dartsissa seisoskelemaan ja liikkumaan yllättävänkin
paljon. Lisäksi pisteiden laskeminen ja eri pelimuotojen taktikointi on hyvää aivojumppaa. Ennen kaikkea darts voi olla loistava sosiaalinen tapahtuma, jossa pääsee viettämään aikaa saman henkisten ihmisten kanssa.

Perheen teini-ikäisille darts tarjoaa mielekästä tekemistä ja mahdollisuuden kehittyä jopa suomen kärkitasolle ja miksei myös maailman kärkikastiin. Laji on ollut pitkälti Iso-Britannialaisten hallinnassa, mutta viime aikoina myös muista maista on noussut heittäjiä maailman kärkeen. Suomalaisten läpimurtoa lajissa vielä odotetaan.

Voisiko darts olla perheen yhteinen harrastus?

Perheen yhteiseksi harrastukseksi darts sopii hyvin. Monesta muusta lajista poiketen, voivat eri ikäiset heittää samassa sarjassa ja samoissa tapahtumissa. Kotona dartsia voi heitellä yhdessä eikä siihen tarvitse varata aikaa kymmentä minuuttia kauempaa. Tosin varoituksen sanana voi sanoa, että peli vie mennessään ja usein lyhyeksi suunniteltu pikainen 501 vaatii uusintaottelun toisensa jälkeen, jolloin aikaa vierähtääkin äkkiä tunti poikineen.

Darts taulun voi kiinnittää seinän sijaan myös darts jalustaan, jolloin sen voi aina halutessaan siirtää pois näkyviltä. Jalusta ei myöskään vaadi reikien poraamista seinään ja sen voi siirtää haluamaansa paikkaan. Kun taulu ei ole kiinnitettynä seinään, vaimenee darts tikkojen äänikin tasolle, joka ei häiritse muita.

Sopiiko darts teini-ikäiselle tai lapselle harrastukseksi?

Lyhyt vastaus, kyllä sopii. Aivan nuorimmat lapset eivät välttämättä osaa vielä heittää, mutta esikouluikäiset yleensä osaavat heittää dartseja jo riittävän hyvin vanhempiensa seurassa. Pienen liikunnan lisäksi laji kehittää matemaattisia taitoja. Kun lajissa kehittyy voi alkaa käymään kisailemassa. Darts kisoja on yleensä paikallisissa pubeissa, joihin osallistuminen ei maksa muutamaa euroa enempää. Vanhemmillekin saattaa olla mielekkäämpää odottaa lasta baarissa, kuin jalkapallokentän laidalla vesisateessa.

Onko darts taulu hyvä hankinta lahjaksi?

Darts taulu ja darts tikat ovat erinomainen hankinta lahjaksi. Esimerkiksi syntymäpäivälahjaksi teinille, valmistujaislahjaksi, isänpäivälahjaksi, joululahjaksi tai mikseipä jopa puolisolle merkkipäivän muistoksi. Aloitustason täydellisen setin harrastuksen aloittamiseen saa jopa alle sadalla eurolla.

Jos lahjan saaja harrastaa jo lajia, voi lahjaksi ostaa vaikkapa uudet tikat, darts kaapin tai muita darts tarvikkeita. Eri darts tarvikkeita on saatavilla monessa eri hintaluokassa alkaen muutamasta eurosta aina kalliisiin usean sadan euron automaattisiin pistelaskijoihin. Sopiva lahja löytyy siis jokaisen kukkarolle.